Page 1 of 1

Suomen Go-liitto ry:n vuosikokous 2009 - pöytäkirja

Posted: Tue Apr 28, 2009 11:39 am
by Vesa
Suomen Go-liitto ry:n vuosikokous 2009

Aika: 18. huhtikuuta 2009
Paikka: Turun työnantajain yhdistys, Turku
Läsnäolevat jäsenkerhojen edustajat sekä heidän äänimääränsä:

Boshi, Matti Siivola, 2 ääntä
Hayashi, Jaakko Virtanen, 5 ääntä
HGK, Vesa Laatikainen, 7 ääntä
Kanpai, Teemu Rovio, 3 ääntä
Pogo, Juho Heikkinen, 2 ääntä
OGP, Ilkka Mattila, 9 ääntä
YliGo, Janne Nikula, 9 ääntä

Muut läsnäolijat:

Antti Holappa
Pekka Keipi
Suvi Leppänen
Miika Nikula
Samuel Ritakallio
Mikko Siukola
Petteri Tamminen
Mikko Salminen

1. KOKOUKSEN AVAUS

Liiton puheenjohtaja Suvi Leppänen avasi kokouksen kello 19:43.

2. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Suvi Leppänen ja sihteeriksi Teemu Rovio. Ääntenlaskijoiksi valittiin Samuel Ritakallio ja Mikko Salminen. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Janne Nikula ja Juho Heikkinen.

3. LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

4. LÄSNÄOLIJOIDEN TOTEAMINEN JA ÄÄNIMÄÄRÄT

Läsnäolijat ja äänimäärät todettiin ylläolevan mukaisesti.

5. GO-LIITON VUOSIKERTOMUS

Kuultiin Suomen go-liiton toimintakertomus 2008. YliGo korjattiin ry:ksi. SGP-turnauksiin lisättiin Oulun kesä ja Kanikutonen. SM-karsinta II:n pitopaikaksi korjattiin Tampere. Toimintakertomus hyväksyttiin yksimielisesti muutoksin.

6. TILINPÄÄTÖS JA TILINTARKASTAJIEN LAUSUNTO

Liiton tilit eivät olleet valmiina, joten tilejä ei esitelty.

7. VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN

Vastuuvapautta ei myönnetty, koska tilit eivät olleet valmiit ja SGP-palkintoja oli jakamatta.

8. JÄSENMAKSUN SUURUUS

YliGo ehdotti jäsenmaksujen pitämistä ennallaan, PoGo kannatti.
Boshi ehdotti 7 euroa normaali, opiskelija 4,50 euroa ja juniori 3 euroa. (ei kannatusta)
Kanpai ehdotti 10 euroa normaali, 4 euroa opiskelija ja 3 euroa juniori. (ei kannatusta)

Vahvistettiin jäsenmaksut vuodelle 2009:

Kerhot maksavat jäsenmaksua
6 euroa jäsenestä
4 euroa opiskelijajäsenestä
3 euroa juniorijäsenestä (alle 18v.)

Kerhon minimijäsenmaksu on 30 euroa. Henkilöjäsenen jäsenmaksu on 12 euroa.

9. PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA

Valittiin yksimielisesti liiton hallituksen 2009 puheenjohtajaksi Suvi Leppänen. Kanpai ehdotti varapuheenjohtajaksi Janne Nikulaa ja Hayashi Matti Siivolaa. Ehdokkaat pitivät lyhyet vaalipuheenvuorot. Kokous piti taukoa 20:19-20:24. Janne Nikula valittiin varapuheenjohtajaksi äänin 28-7, 2 tyhjää.

10. HALLITUKSEN MUIDEN JÄSENTEN VALINTA

Hayashi ehdotti, että hallitukseen valitaan maksimimäärä muita jäseniä (8). Kanpai kannatti.

Liiton hallitukseen 2009 valittiin valittiin seuraavat henkilöt:

Juho Heikkinen
Markus Hietava
Pekka Keipi
Vesa Laatikainen
Miika Nikula
Teemu Rovio
Mikko Salminen
Jaakko Virtanen

11. TILINTARKASTAJIEN VALINTA

Valittiin liiton vuoden 2009 tilintarkastajiksi Matti Siivola ja Antti Holappa. Varatilintarkastajiksi valittiin Ilkka Virta ja Ilkka Mattila.

12. TALOUSARVIO JA TOIMINTASUUNNITELMA

Talousarvio ei ollut vielä valmis. Uusi hallitus valmistelee talousarvion liiton kokoukselle.

Toimintasuunnitelma 2009 kuultiin. Pari-gota ja nuorten SM-kisojen järjestestämistä koskevaa sanamuotoa muokattiin. Toimintasuunnitelma hyväksyttiin yksimielisesti muutoksin.

13. SM-II-KARSINNAN PAIKAT

Päätettiin jakaa SM-II-karsinnan paikat hallituksen esityksen mukaan sillä muutoksella, että SM-I-karsinnasta jaetaan "4 paikkaa tai turnaus täyteen". Muut esitykset eivät saaneet kannatusta. Paikat jaetaan esityksen mukaan vuoden 2010 SM-II-karsinnasta lähtien.

Boshi ehdotti, että SM-järjestelmään lisättäisiin pykälä, jonka mukaan SM-I-karsinnan huippuryhmään otettaisiin "korkeintaan 16 pelaajaa." (HGK kannatti.)

Yligo ehdotti, että pykälää ei lisättäisi. (Kanpai kannatti.)

Päätettiin äänin 17-9, että pykälää ei lisätä.

14. MM-JÄRJESTELMÄDOKUMENTIN MUUTOS

Päätettiin yksimielisesti muokata MM-pistejärjestelmädokumenttia hallituksen ehdotuksen mukaan, eli uusi Suomen mestari saa edustuspaikan "jos ei ole aiemmin edustanut Suomea MM-kisoissa tai niihin rinnastetussa turnauksessa".

15. ILMOITUSASIAT

Pelaajat haluavat, että Turku GP-turnaus järjestetään kesällä eikä syksyllä, kuten huhu kertoo.

16. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

Puheenjohtaja Suvi Leppänen päätti kokouksen 21:41.

Liite1: Suomen Go-liitto ry:n vuosikertomus 2008

Posted: Tue Apr 28, 2009 11:44 am
by Vesa
LIITE 1: VUOSIKERTOMUS 2008 (MUUTOKSIN)

Suomen Go-liitto ry:n vuosikertomus vuodelta 2008

Liitto on jäsenenä Maailman Go-liitossa (International Go Federation, IGF) ja Euroopan Go-liitossa (European Go Federation, EGF) sekä liittyi vuonna 2008 Maailman Pari-go-liittoon (World Pair Go Association, WPGA). EGF:n yleiskokouksessa Ruotsin Leksandissa Suomi esitteli Euroopan go-kongressin v.2010 pitopaikaksi Tampereen.

Liiton jäseniä vuonna 2008 olivat Helsingin Go-kerho ry, Boshi ry, Kanpai ry, Turun Hayashi ry, Oulun Goonpellaajat ry, Saimaan Go ry (SaiGo), Tengen ry, Polin Go-kerho ry (PoGo) ja Helsingin yliopistollinen go-seura ry (YliGo). Liitolla oli noin 210 välillistä jäsentä. Henkilöjäseniä ei ollut.

Liiton sääntöjen uudistusprosessi jatkui. Vuosikokouksessa 2008 edelleen korjatut säännöt hyväksyttiin toisen kerran, jonka jälkeen säännöt lähetettiin Patentti- ja rekisterihallitukseen hyväksyttäviksi. PRH palautti säännöt pienin muutosehdotuksin, joiden mukaan korjatut säännöt lähetettiin uudelleen PRH:een.

Sääntömääräisessä yleiskokouksessa huhtikuussa Jyväskylässä go-liiton puheenjohtajaksi valittiin edelleen Suvi Leppänen ja varapuheenjohtajaksi Matti Siivola. Muita hallituksen jäseniä olivat Antti Holappa, Vesa Laatikainen, Miika Nikula, Teemu Rovio, Jaakko Särelä, Ilkka Virta, Jaakko Virtanen ja uutena jäsenenä Markus Hietava.

Hallitus kokoontui sääntömääräisten yleiskokouksien välillä neljä kertaa sekä virtuaalikokouksien muodossa asioista päätettiin kolme kertaa.

Luokituskomitea lakkautettiin liiton yleiskokouksessa huhtikuussa ja toukokuussa astui voimaan uusi luokitusmääräys.

Turnaustoiminta

Turnaustoiminta oli erittäin vilkasta sekä kotimaassa että ulkomailla.

Ulkomaat, MM- ja EM-turnaukset

Neljännessä European Oza -turnauksessa helmikuussa Hollannin Amstelveenissa Suomea edustivat Matti Siivola (35.) ja Mikko Siukola (19.). Mikko pääsi play-off-karsintaan jatkopaikasta puolivälieriin, jonka kuitenkin hävisi. Matti jatkoi European Oza Family -turnauksessa sijoittuen 18:nneksi. Nuorten EM-turnauksessa Tsekin tasavallan Mikulovissa maaliskuussa Suomea edusti Javier-Aleksi Savolainen sijoittuen mainiosti kolmanneksi alle 18-vuotiaiden sarjassa. Ingin
muistoturnauksessa maaliskuussa Venäjän Pietarissa Matti Siivola Suomen edustajana sijoittui 17:nnelle sijalle.

Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Tukholmassa Suomesta oli mukana kymmenen pelaajaa. Vesa Laatikainen sijoittui toiseksi häviten mestaruutensa Ruotsin Fredrik Blombackille. Matti Siivola oli viides. Pari-gon PM-turnauksessa Suvi Leppänen ja Teemu Rovio olivat kolmas pari. Antti Holappa voitti epävirallisen pikapelimestaruuden voitettuaan finaalissa Vesa Laatikaisen.

29. Amatöörien maailmanmestaruuskisat pidettiin toukokuussa Tokiossa, Japanissa. Suomea edustava Lauri Paatero sijoittui 23:nneksi.

25. Nuorten Goen MM-kisoissa heinäkuussa Kiinan Guiyangissa - edustuspaikan EM-kisoissa ansainnut - Javier-Aleksi Savolainen sijoittui 12:nneksi. Javier-Aleksi matkasi Kiinasta suoraan Koreaan opiskelemaan gota vuodeksi, ensin International Baduk Academyssa ja sittemmin Yu Changhyukin Baduk Dojangissa.

Euroopan Go-kongressiin Ruotsin Leksandissa heinä-elokuussa osallistui Suomesta lähes 50 pelaajan joukkue. Pääturnauksessa pelasi 44 suomalaista, joista Antti Törmänen sijoittui parhaiten 29. sijalle. Antti pelasi myös pikapeliturnauksen finaalissa.

Naisten EM-kisoissa syyskuussa Saksan Koblenzissa Suomen Suvi Leppänen sijoittui kuudenneksi.

Ensimmäisissä World Mind Sports Games -tapahtumassa (älypelien olympialaisissa) lokakuussa Kiinan Pekingissä
Suomea edusti kaikkiaan 9 pelaajaa eri yksilö- ja joukkueturnauksissa. Joukkueturnauksessa Suomea edustivat Matti
Siivola, Mika Urtela, Antti Holappa, Tuomo Salo, Miika Nikula ja Jaakko Virtanen varamiehenä. Suomen parina pari-go-turnauksessa oli Annika Piiroinen ja Olli Lounela. Avoimessa turnauksessa pelasivat Olli Lounela ja Jaakko Virtanen; miesten yksilöturnauksessa Matti Siivola, Miika Nikula, Antti Holappa, Tuomo Salo ja Mika Urtela; ja naisten yksilöturnauksessa Annika Piiroinen ja Sinikka Siivola. Mitaleita ei Suomelle tällä kertaa tullut.

The 3rd Korea Prime Minister Cupissa Korean Goyangissa lokakuussa Suomea edusti Vesa Laatikainen (18.). London Open Go Congress -turnauksessa uudenvuoden alla pelasi 17 suomalaista pelaajaa. Simo Eerola ja Antti Holappa sijoittuivat parhaina jaetulle 10. sijalle.

Muita ulkomaisia turnauksia, joihin suomalaiset gonpelaajat osallistuivat, olivat mm. Pariisin Toyota- Pandanet European GP pääsiäisenä, Tarton turnaus ja Brittien Pari-go-mestaruus.

Kotimaa

Turnauksia järjestettiin Suomessa vajaat neljäkymmentä vuoden 2008 aikana.

Suomi-GP-turnaussarjan turnauksia olivat:
Takapotku Open, helmikuu, voittaja Su Yang, Kiina.
Turku GP, heinäkuu, voittaja Mikko Siukola
Oulun kesä, kesäkuu, voittajat Janne Kössö ja Antti Törmänen
Kanikutonen, marraskuu, voittaja Su Yang, Kiina

Suomi-GP:n 2008 pisteitä ei ole vielä laskettu, joten sarjan voittajan ja kerhojen voittajan tilanne ei ole selvillä.

2. Korean Ambassador Cup pidettiin tammikuussa Helsingissä, Vesa Laatikainen voitti. Joukkueiden Suomen mestaruus -turnaus pidettiin huhtikuussa Jyväskylässä. Pogo voitti mestaruuden. Pari-gon Suomen mestaruus- ja Nuorten Suomen mestaruus -turnausta ei järjestetty vuonna 2008. Naisten Suomen mestaruudesta pelattiin elokuussa Ikaalisissa. Mestaruuden voitti Suvi Leppänen.

SM-karsinta I -turnauksen Oulussa syyskuussa voitti Simo Eerola ja jatkoon pääsivät myös Timo Puha, Tuomo Salo, Simo Vanhala, Timo Viitanen ja Tuomas Hella. SM-karsinta II pidettiin 16 pelaajan modifioituna sveitsiläisenä turnauksena Tampereella poikkeuksellisesti lokakuun lopussa. Turnauksen voitti Antti Törmänen ja jatkoon itsensä pelasivat myös Lauri Paatero sekä Kare Jantunen. SM-sarjan marraskuussa Helsingissä voitti Antti Törmänen. Toiseksi sijoittui
Kare Jantunen. Paras kolmesta -finaalin joulukuussa Espoossa voitti Antti Törmänen 2-0, joka näin voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Finaali lähetettiin EuroGoTV-internetmediassa suorana.

Lisäksi järjestettiin kesäkuussa Herralassa Lasten go-leiri, johon osallistui 12 alle 15-vuotiasta pelaajaa.

Vuoden 2008 voimassa olevat mestaruudet ja tittelit

Suomen mestari: Antti Törmänen
Naisten Suomen mestari: Suvi Leppänen
Joukkueiden Suomen mestari: Pogo (Antti Holappa, Javier-Aleksi Savolainen, Tuomas Hella, Juho Heikkinen)
Korean Ambassador Cup: Vesa Laatikainen
Turun mestari: Jesse Savo
Oulun mestari: Janne Kössö
YliGon Kunkku: Mikko Siukola

Vuonna 2008 uusia dan-tason saavuttaneita suomalaispelaajia olivat:

Antti Soukka, Turku
Juho Pennanen, YliGo
Simo Vanhala, Helsinki
Ville Kirjavainen, Kuopio
Kalle Timperi, YliGo
Lauri Savolainen, Helsinki
Sami Rantala, Helsinki
Jari Kolehmainen, Tampere
Janne Nikula, YliGo
Jouni Luoma, Tampere
Saammal Morottaja, Turku
Suvi Leppänen, Tampere
Oiva Moisio, Tampere

Liite 2: Suomen Go-liitto ry:n toimintasuunnitelma 2009

Posted: Tue Apr 28, 2009 11:47 am
by Vesa
LIITE 2: TOIMINTASUUNNITELMA 2009 (MUUTOKSIN)

Suomen go-liiton toimintasuunnitelma vuodelle 2009

Suomen Go-liitto järjestää Suomen mestaruuskilpailut, naisten Suomen mestaruuskilpailut ja joukkueiden Suomen mestaruuskilpailut. Myös Korean Ambassador Cup järjestetään. Pari-gon Suomen mestaruuskilpailut ja nuorten Suomen mestaruuskilpailut järjestetään, jos kiinnostusta ilmenee.

Lapsille järjestetään oma go-leiri kesällä.

Liitto pyrkii parantamaan pelin tuntemusta Suomessa sekä hankkimalla uusia pelaajia että kohottamalla vanhojen pelitasoa.

Liitto kannustaa kerhoja järjestämään go-kursseja Suomen aloittelijoille.

Kongressitoimikunta järjestelee aktiivisesti Euroopan go-kongressia vuonna 2010 Tampereella.

Liitto pitää yhteyksiä ulkomaisiin pelaajiin ja on jäsenenä kansainvälisessä Go-liitossa (IGF), Euroopan Go-liitossa (EGF) ja Maailman Pari-go-liitossa (WPGA).